Häpeä ja pelko

Olen miettinyt häpeän ja pelon tunnetta elämässäni. Jonkin verran haluan elää elämääni tietyllä tavalla (mitä en nyt tässä kuitenkaan paljasta), johon kuitenkin sisältyisi jatkuva häpeä valinnastani ja pelko siitä, että muut saisivat tietää. Vanhoille mokille ei voi mitään muuta, kuin hyväksyä ja antaa olla. Nyt kyseessä olisi jatkuva tekeminen/oleminen ja jatkuva pelko paljastumisesta ja siitä, että toiset tuomitsevat.

Tiedän, että ainoastaan se, mitä itse ajattelen itsestäni ja valinnoistani merkitsee. Vain itse voin tuomita itseni. Tässä tapauksessa en kuitenkaan mahdollisesti pystyisi pääsemään häpeän tunteesta eroon. Tiedän että kahden vuoden takainen minä ei ikinä hyväksyisi valintaani. Tätä kirjoittaessa käsitykseni vahvistuu siitä, että jos en pysty katsomaan itseäni peiliin, niin parempi muuttaa käyttäytymistä. En voi elää ilman itsekunnioitusta. Haluan elää häpeämättä ja pelkäämättä.

Poikkeuksena tulee mieleen tämä blogi. Olen kirjoittanut tänne aika henkilökohtaisia ajatuksia. Joskus ajatukset ovat vielä kehittelyasteella (kuten tämä kyseinen kirjoitus). Joskus aloitan jotain, mitä en pysty lopettamaan. Nämä asiat nolottavat. En ole edes kertonut tästä blogista kenellekään. Jos haluan välttää häpeää ja pelkäämistä, miten siis pystyn jatkamaan blogin kirjoittamista? Tosin, en näyttäisi kenellekään päiväkirjaa (jos kirjoittaisin sellaista) tai ajatusvihkoani. Tai tekstiviestejä tyttöystävälle. Häpeänkö ajatuksiani? Vaikka joku olisi inhimillistä ja kaikki muutkin tekisivät niin, se ei tarkoita, etteivätkö muut tuomitsisi minua siitä.

Haluan taas jatkaa blogin kirjoittamista. Tunnen että sillä on hyödyllinen funktio elämässäni. Pyrin tarkkailemaan mitä asioita elämässäni häpeän ja käsitellä niitä sitä mukaan kuin niitä tulee vastaan. Pääsääntönä ja elämänohjeena itselleni totean yrittäväni pyrkiä välttämään häpeällisiä asioita ja olemaan läheisilleni rehellinen.