Keskustelun alkeet, osa 1

Tässä muutama mahdollinen keskustelu A:n ja B:n välillä.

A: Mitä sä harrastat?
B: Jalkapalloa.
A: Siistii. Tykkäätkö sä lukemisesta?

A ohittaa vastauksen täysin. Pari tällaista ja B ei enää jaksa vastata ollenkaan. Uusi yritys...

A: Mitä sä harrastat?
B: Jalkapalloa.
A: Siistii. Mun veli harrastaa jalkapalloa. Se on tosi hyvä blaablaa...

Onko veljen harrastus mitenkään sosiaalisesti relevanttia? Mitenköhän kauan A jatkaisi jaaritteluaan, jos B lopettaisi kuuntelemisen kokonaan, vilkuilisi ympärilleen ja hypistelisi rannekelloaan.

A: Mitä sä harrastat?
B: Jalkapalloa.
A: Siistii. Mä harrastin teininä kans jalkapalloa.

Tylsä vastaus. Ehkä hieman vähättelevä. Ihan kuin A yrittäisi väkisin luoda jonkinlaista yhteyttä.

Mielestäni parempia vastauksia A:lle:

A: Siistii. Mikä sai sut innostumaan jalkapallosta?

Ainakin tästä voi aueta keskustelua.

A: Jalkapalloon suhtaudutaan tosi intohimoisesti, varsinkin ulkomailla, mites sä?

Joo, vähän parempi. Varsinkin jos B tosiaan on intohimoinen fani. Jos ei niin tästä voi vaihtaa aasinsillan kautta puheenaiheen ulkomaihin.

A: Hmm, oletko sä enemmän puolustaja vai hyökkääjä... Anna mä arvaan, sä olet laitahyökkääjä!

Leikkisä ja haastava kommentti.

A: Etkä! Naisjalkapalloilijat ovat tosi seksikkäitä!

Tosi flirtti kommentti. ;) A käyttää tätä sitten harkiten.

Tarinan opetus on se, että joskus keskustelusta tulee mielenkiintoisempi kun puhutaan esimerkiksi tunteista, luonteenpiirteistä tai motivaatioista. Näytä vähän kiinnostusta ja ymmärrystä sen sijaan että puhusit itsestäsi.

Mitä sinä kerrot silmilläsi?

Se miten paljon katseella voi ilmaista on todella jännittävää. Tavallisesti kanssakäymisessä ihmiset keräävät silmillään palautetta toisen reaktioista. Toista katsotaan eniten kuunnellessa, yleensä 3-10 sekuntia kerrallaan.

Pitkä katse voi kertoa kiinnostuksesta toiseen. Kuitenkin normaalia pidempi katsekontakti voi aiheuttaa ahdistusta. Pidemmälle vietynä se on tuijottamista, joka voi tuntua lähes rangaistukselta.

Normaalin katsekontaktin puuttuminen luo tunteen, että henkilöt eivät ole kommunikaatiossa ollenkaan. Katsekontaktin välttäminen luo etäisyyttä ja vaikuttaa ylimieliseltä. Silmien peittäminen näyttää voimakkaasti epäuskoisuutta, erimielisyyttä tai häpeää.

Lisäys:

Tässä vielä mielenkiintoinen testi, jossa mitataan tunteiden tunnistamista silmistä: http://glennrowe.net/BaronCohen/Faces/EyesTest.aspx Itse sain 30/36 pistettä. Joitakin sanoja voi joutua tarkistamaan sanakirjasta.

Maailman parhaaksi 10 vuodessa

Luin juuri mielenkiintoisen Geoff Colvinin kirjoittaman kirjan nimeltä Talent is overrated. Sen väittämä on, että synnynnäisen lahjakkuuden merkitys menestymiseen missä tahansa on pieni tai olematon. Kaikki on kiinni harjoittelusta ja nimenomaan tarkoituksellisesta harjoittelusta.

Tarkoituksellisen harjoittelun ominaisuuksia ovat

• harjoittelu on nimenomaan suunniteltu parantamaan suoritusta tai sen tiettyä osa-aluetta
• opettajan/valmentajan apua on saatavilla, etenkin harjoittelun suunnitteluun
• harjoittelusta saa välitöntä palautetta
• harjoittelua voi toistaa paljon
• harjoittelu on erittäin vaativaa henkisesti, koska tuottaaksen tulosta se vaatii jatkuvaa keskittymistä
• harjoittelu ei ole hauskaa

Pienenä erot ovat lähinnä kiinni sattumasta ja siitä että saa kannustusta tai huomaa olevansa parempi kuin muut. Se saa aikaan innostusta harjoitteluun, joka edelleen parantaa suoritusta. 10 000 harjoitustuntia myöhemmin henkilö on mestari omassa lajissaan. Kirjassa on esimerkkejä musiikista, urheilusta ja yrityselämästä. Esim. Mozartin isä oli aikansa johtavia musiikin opettaja ja keskittynyt nimenomaan lasten opettamiseen varhaisessa iässä. Onko ihme että lapsesta tuli musikaalinen nero.

On ihan eri juttu mistä tulee motivaatio harjoitteluun. Siitä harjoittelun jaksaminen on kuitenkin kiinni. Siitä ja kovasta uskosta että harjoittelu tuottaa tulosta, ainakin kirjan mukaan.

Tutkimus 2: Tunteiden tunnistaminen

Mielestäni yksi hetkessä elämisen este on liika analysointi. Nyt kun olen analysoinut omaa ja muiden kehonkieltä, haluan kokeilla jotain ihan muuta. Yritän kehittää tunneälyäni.

Olen huomannut että miehet, varsinkin insinöörit, usein ajattelevat ainoastaan analyyttisesti ja puhuvat vain faktoista ja tilastoista. Tämä on hyvä tietyissä tilanteissa, kuten työelämässä ja raha-asioissa, mutta ei se voi olla ainoa tapa puhua. Välillä voi puhua paskaa, ottaa toinen huomioon, fiilistellä, eikä tarvitse vaihtaa informaatiota!

Yritän 10 vuorokautta sosiaalisissa tilanteissa tuntea mitä muut tuntevat ja huomata miten heidän tunteet vaikuttavat heihin. En siis yritä analysoida tai loogisesti päätellä, vaan käyttää ns. intuitiota, katsoa ilmeitä ja tuntea itse mitä he tuntevat. Helpottaakseni tätä yritän ainakin alkuun löytää henkilöiden kasvoilta joitakin perustunteita: rakkaus, ilo, hämmästys, viha, suru ja pelko.

Tämä tuntuu todella oudolta ja en tiedä yhtään mitä tässä tapahtuu. Ennustan päänsärkyä.

Lähde: Wikipedia, List of emotions

Edit: Muutin 7 vuorokautta 10:ksi

Harjoittelusta

Heitän ilmoille seuraavan ajatuksen pohdittavaksi:

Tulosten kehittyminen mukailee sykliä, jossa lyhyen tulosten kehittymisen jälkeen tulokset ensin hieman laskevat, sitten jäävät paikoilleen, kunnes lopulta tulokset paranevat jälleen.

Lyhyemmin, jos jaksaa puskea eteenpäin, pian tapahtuu taas tulosten paranemista. Voi olla että tulosten junnaamisen aikana täytyy tehdä muutoksia harjoitteluun tai vain jatkaa samaa, riippuu varmaankin mitä harjoitellaan. Junnaamisen kohdalla monet lopettavat sanoen "mulla ei ole lahjoja."

Edit: Vaihdoin otsikon, ja muokkasin tekstiä hieman lyhyemmäksi ja positiivisemmaksi.

Tutkimustulos 1: Kehonkieli

Tässä tuloksia 10 päivän kokeiluuni käyttää itsevarmempaa kehonkieltä.

Alkuun disclaimer, että tietysti yhden henkilön tutkimuksessa kuvaan vain omia tuntemuksiani ja huomioni eivät välttämättä oikeasti liity kehonkieleni muuttamiseen.

Odotetusti oli vaikea muuttaa kehonkieltäni. Monta kertaa päivässä huomaan, että jalkani ovat ristissä tai ryhti huono. Myös kylmät ilmat saivat sen aikaan, että helposti laitoin käteni taskuun tai puuskaan. Improvisaatioteatterin kurssilla opin joskus, että syy (esim. kylmyys) tiettyyn kehonkieleen on merkityksetöntä, väliä on vain sillä miltä se näyttää. Eli jos haluaa näyttää itsevarmalta, on syytä karaista itsensä avaintouinnilla. Tai sitten vain pukeutua lämpimästi.

Ensimmäinen asia mitä huomasin itsessäni oli, että myös tunsin oloni itsevarmemmaksi ja olin hyväntuulisempi. Halusin myös välttämättä pukeutua vähän paremmin, kauluspaitaan ja parempiin kenkiin, neulepaidan ja tennareiden sijaan.

Vaikutuksia muoden suhtautumisessa minuun en huomannut. Eräs työkaveri säpsähti kun olin pukeutunut paremmin. Elokuvateatterissa naispuolinen seurani selvästi huomio sen, kenties poikkeuksellisena, kun laitoin jalkani edessä olevan tyhjän penkin selkänojalle, mutta hän ei sanonut mitään. Tunsin oloni todella teiniksi, mutta totuin nopeasti ja tuntui ihan luonnolliselta lepuuttaa jalkaa siinä. Kunnes sitten puolivälissä elokuvaa jalka alkoi puutua. Työpaikalla aikaisemmin tuntemattomat naiset mahdollisesti ottivat minut hieman vakavammin. Voi olla kuvitelmaa, ja todennäköisesti johtui enemmän pukeutumisesta. Ei yhtään huono juttu naisvaltaisella työpaikalla.

Ryhdin ja hymyn pitäminen oli erityisen vaikeaa jos en ollut hyvällä tuulella. Lisäksi tuli outo olo, jos äänenkäyttöni ei joskus vastannut kehonkieltäni. Näyttää ristiriitaiselta, ehkä koomiselta, jos miehekkäällä kehonkielellä puhuu hiljaa ja korkealla äänellä.

Kokemukseni pohjalta lisäisin aikaisempaan listaan

• Pidän olkapäät alhaalla (joskus kuvittelee että olkapäät ovat alhaalla mutta ne eivät silti ole)
• Liikun korostetun hitaasti (nopeat liikahdukset näyttävät erittäin epävarmalta)
• Pyrin olemaan väistämättä mitään, vaan mieluummin odotan että este siirtyy tai siirrän sen pois tieltäni (en keksi perustelua, tuntuu vaan luonnolliselta tässä yhteydessä, tietysti järkeä saa käyttää)

Elämän pieni nautinto: kofeiini

Eräs kokeilu, joka johti tämän blogin aloittamiseen oli kahvin juomisen lopettaminen kokeiluluontoisesti. Minua häiritsi se, että olin aina todella väsynyt, töissä ja etenkin töiden jälkeen. Arvioin muutaman päivän energisyyttäni 4 tunnin välein asteikolla 1-5. Kaikkien päivien maksimi oli 3 ja suurimman osan päivästä olin energisyydeltäni 1 eli täysin väsynyt ja kyvytön ajattelemaan mitään. Kahvi ei näyttänyt paljon auttavan.

Ensin lopetin suunnitellusti pariksi viikoksi. Kuten otsikostakin voi päätellä, se ei ollut aivan helppoa. Pari päivää oli päänsärkyä, mutta sitten vieroitusoireet helpottivat ja huomasin selvän eron; Joskin olin hieman väsyneempi töissä, olin huomattavasti pirteämpi töiden jälkeen! Minulle ei makseta niin paljon, että suostun olemaan pirteämpi töissä vapaa-ajan kustannuksella.

Nykyään juon töissä vain teen, ja muuten olen sosiaalinen kahvin juoja, eli juon jos tarjotaan esim. kaverin luona. Kolmen viikon tasaisen kahvin juonnin jälkeen sitä tarvitsee saman annoksen vain tunteakseen olonsa normaaliksi, joten olisi kai parempi pitää päiviä jolloin ei saa ollenkaan kofeiinia.

Tutkimus 1: Kehonkieli

Miten erotat onko henkilö itsevarma vai epävarma? Entä sen onko hän sosiaalisella tai epäsosiaalisella tuulella?

Vanhemmat ja opettajat aina neuvoivat seisomaan selkä suorana. Selvästi he jollain tasolla ajattelivat, että ryhdikkäästi seisominen antaa minusta positiivisemman vaikutelman. En epäile yhtään etteikö ihmiset tosiaan tekisi jatkuvasti alitajuisesti tulkintoja muiden kehonkielestä.

Tutkin nyt 10 päivää miten itsevarmempi, lähes mahtaileva, kehonkieli vaikuttaa elämääni.

• Pidän leuan ja katseen ylhäällä
• Hymyilen hieman koko ajan
• Pidän selän suorana ja rinnan pystyssä
• En laita käsiäni ristiin, taskuun tai pidä niitä lähellä kasvojani
  
• Pidän seisoessa jalat hartioiden leveydellä
• Istuessa olen mukavasti ja vien tilaa
• Ihmisille jutellessa en nojaa eteenpäin vaan pikemminkin hieman taaksepäin

Julkaisen havaintoni 23.10.