tiistai 16. helmikuuta 2010

Ajatusten ylivalta

Olen lukemassa kirjaa Joustava mieli, jossa oli erittäin Eckhart Tollemaisia ajatuksia tarkkailija-minän ja ajatuksia tuottavan mielen erottamisesta. Tolle tosin käyttää mielestä nimitystä ego. On siis erotettavissa mieli, jonka tehtävä on tuottaa ajatuksia, sanoja, tunteita, mielikuvia, sekä minuus, joka tarkkailee näitä ajatuksia.

Mieli tuottaa koko ajan ajatuksia. Erilaisia ajatuksia ovat esim.
  • Havaintoajatukset nykyhetkestä
  • Menneen muistelut
  • Arvioinnit (jokin on huono, hyvä, oikein tai väärin)
  • Selittelyajatukset
  • Tulevaisuusajatukset
Osa ajatuksista on epämiellyttäviä, niiltä ei voi välttyä. Ongelma ei kuitenkaan ole negatiiviset ajatukset vaan sulautuminen omiin ajatuksiin. Jos et erota että ajatukset ovat sinun tuottamiasi, et kykene näkemään eroa itsesi ja ajatustesi välillä. Sulautuminen omiin ajatuksiin saattaa aiheuttaa sen, että ajatukset tuntuvat tosilta, tärkeiltä, käskyiltä, viisailta tai pelottavilta.

Mieli voi olla tulevaisuudessa, jossa on täynnä aiheettomia uhkia. Mieli voi pelotella ("Saat potkut jos saa tätä valmiiksi aikataulussa"), vaatia kohtuuttomia ("Olet huono työntekijä jos et saa kaikkea tehtyä"), moittia ("Et osaa mitään"), osoittaa vikasi tai saada sinut luopumaan ("Ei kannata yrittää, epäonnistut kuitenkin.")

Tunnistatko omat ajatukseksi vain mielen tuottamaksi sanahelinäksi? Osaatko arvioida ajatuksia niiden hyödyllisyyden ja seurausten näkökulmasta?

Kun mielesi tuottaa stressaavia ajatuksia, voit ottaa erilaisia näkökulmia niihin:
  • Mielesi yrittää ratkaista ongelmaasi. Kaikki sen ratkaisut eivät ole toimivia (mutta ovat ehkä olleet joskus lapsuudessasi.) Onko ratkaisu hyvä? Viekö se sinua lähemmäs tavoitteitasi? Auttaako se sinua pitkällä tähtäimellä niin kuin haluat?
  • Mitä tunteita ja tilanteita ajatus yrittää saada sinua välttämään lyhyellä aikavälillä?
  • Miltä tuntuu kun ajatus painaa päälle? Haluatko sen vievän sinua 6-0 ja päättävän puolestasi, mitä teet?

Lähde:
Joustava mieli, Arto Pietikäinen

Aiheeseen liittyvää:
Eckhart Tolle, The Power of Now ja The New Earth
Kognitiivinen käyttäytymisterapia, Cognitive Behavioral Therapy

1 kommentti:

  1. Tässä kirjoituksessa on jo kuvankin perusteella 'historian havinaa ja ajattomuuden taikaa'. On niin merkillistä, että ihmisen aivot ja elintoiminnot pysyvät samoina, vaikka ajat ovat muuttuneet kivikaudesta tekniikan maailmaksi. Suomalaisesta suonraivaajasta on tullut Nokia-land & tekniikan maiden joukkoon lukeutuja, kilpailija monilla saroilla.

    On lohduttavaa, että jokainen ihminen voi edelleen olla oman itsensä hallintakeskus. Tämä tekstisi Ajatusten ylivalta osuu nappiin ja asian ytimeen. Siinä ei ole liikaa mutta juuri tarpeeksi asiasta.

    Oletko muuten lukenut aiheesta Tunneäly. Kirjoitin siitä blogiini vähän aikaa sitten. Jos jaksat, olisin kiinnostunut kuulemaan kommenttisi siihen: Tunneäly (emotional intelligence)

    Sininen rooli

    VastaaPoista